maanantai 8. elokuuta 2011

Ama, deus ja ferdinand

Näyttely Galleria AMAssa 6-28.8.
kuva Jouko Vatanen
Yhteisymmärrys, 2011
Nyt se sitten on valmis ja avajaisetkin on pidetty, siis näyttely Galleria Amassa Helsingissä. Kaikki sujui mukavasti. Avajaisissakin kävi paljon väkeä. Haasteellisimmaksi osoittautui yllättäen teosten nimeäminen. Miten vaikea onkaan antaa piirustuksille nimiä, juuri kun on saanut ne gallerian seinille lukuisten kokeiluiden jälkeen. Galleristi tulee ihan yllättäen kynän ja paperin kanssa ja alkaa tehdä näyttelylistaa, eikä aikaa ei ole tuhlattavaksi asti, listat pitäisi saada hintoineen avajaisiin viimeistään. 

Silloin iskee tyhjyyden tunne, aivot ovat off -asennossa eikä nimiä tule. Monella työllä on jo nimi. Se on tullut jo tekovaiheessa. Niistä on helppo aloittaa listantekoa, mutta minun tapauksessani kolmanneksessa töistä ovat nimet olleet tuloksettomasti hautumassa. Juuri nuo työt ovat jotenkin alitajunnan ohjaamia, eikä niihin saa minkäänlaista verbaalia yhteyttä, ei ainakaan näyttelyripustuksen haasteellisessa ilmapiirissä.

Kotimatkalla Helsingistä Kuopioon alkaakin sitten jälkisytytyksellä nimet putkahdella. Kasvis-, ihmis- ja hyönteisaiheinen iso piirustus sai nimen Sipulisilmät näyttelylistaan. Ne kasvikset olisi nimestä pitänyt karistaa liian ilmeisinä ja laittaa nimeksi moniselitteisempi Veivareita ja korentoja. (Tällä nimellä teos saakin jatkaa elämäänsä toisaalla.)


Bai Bai,  2011, 40 x 21 cm
Keskustelu, 2011, 40 x 50 cm
Lamsus,  2011, tussi

Sipuli silmät (Veivareita ja korentoja), 2011


Ferdinandin talipallot , 2011, 250 x 150 cm

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä. Tuskallisen vaikuttavia alitajuntaan uppoavia. Eivät päästä otteestaan...

    VastaaPoista