sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Secco ja hiili

Willa Macin eteisaulan seinät huokuvat himmeää secco-oranssia ja keltaista. Secco on kuivaaan kalkkiseinään pigmenttivedellä maalattua pintaa (fresco maalataan märälle laastille).

Muut näyttelyhuoneet on telattu lateksilla yhtä voimallisin sävyin.

Yleisnäkymä aulatilasta (seinät seccomaalattu)

Nauloja voi naputella taulunripustaja  näille talotohtorin vierastamille pinnoille, mutta seccoseinille nauloja ei tee mieli lyödä, joten aulaan teokset roikotetaan yläkiskoista. Värilliset seinät galleriassa on otettava uutena haasteena, kun kaikki on nykyään niin valkoista. Joitakin patinoituneita seiniä kyllä näkee silloin tällöin.

Ihmeparaneminen


Kun saapuu valkoseinäiseen näyttelytilaan ripustamaan, tuntuu kuin kaikki alkaisi tyhjästä. Jo oleminen tyhjässä huoneessa on harvinainen kokemus nykyajassa. Tässä taas on aloitettava kuin  puolittain täydestä, ja sovitettava työt jo siellä oleviin väriseiniin. Hetki, jolloin näkee valmiit teokset seinillä on jännittävä vaihe, jossa tulee aina yllätyksiä. Homman voi tyriä, jos siihen ei ole varautunut tai jopa tehnyt teoksia jotain tiettyä taustaväriä ajatellen, jolloin seinä jatkaa työtä ja on sen osa.

Himmeään seccopintaan olin suunnitellut ripustavani jonkin isoista hiilipiirustuksistani mustavalkoskaalalla. Punaoransilla seinällä se toimikin, mutta lämmin keltainen seinä, lämpimänsävyiset paperit ja lämminvoittoiset valospotit hengittivät vain ulospäin.

Valkoiset vitriinilaatikkokehykset  sytyttivät piirrokset paremmin henkiin. 

Poltettu oranssi, tussi


Piirtäjän kammio, installaatio