perjantai 22. helmikuuta 2013

Drawing in the flesh



Piirtäjän näkökulma

Vantaan taidemuseo 13. 2-7.9.2013

Puhuvat päät kertovat vuorotellen siitä, mitä piirtäminen heille on. Taiteilijoiden esittelyvideolla on musta tausta, niinpä iho hehkuu kuin barokkimaalauksesta. Sanat saavat painoarvoa. Vakavailmeiset miehet puhuvat kuin ministerit. Elina Merenmieheltä irtoaa hymykin. Henry Wuorila-Stenberg puhelee rauhaisaan tahtiinsa, että on pelkästään piirtänyt viimeiset kolme vuotta ja siksipä työhuoneella olo ei tunnukkaan enää sellituomiolta. Teemu Mäki kiteyttää osionsa piirtämällä luodusta maailmankatsomuksesta. Stiina Saaristolle työskentely on meditaatiota, jossa ei ole juuri sijaa sattumalle, kaikki on rakennettava tyhjästä, eikä piirtäjä saa mitään ilmaiseksi. Juha Sääski aikoo jatkaa piirtämistä kun on nyt siihen uppoutunut.

Videon on tehnyt Mika Karhu, joka on myös kuratoinut tämän Vantaan taidemuseon näyttelyn Drawinig in the flesh. Näyttelyssä on mukana 16 tekijää. Kuraattorin tietäen arvaa, ettei tilaisuus ollut formalistien. Valitut ovat pitkälti taiteen – ja ehkäpä jotkut myös elämänkatsomukseltaankin Karhun kaltaisia. Siksipä näyttely pysyykin tiukkana ja tyylikkäänä pakettina. Eihän tekniikka voikaan olla mikään näyttelyn kasaamisperuste vaan sisältö. Mustavalkoisuuden ohella väriä hyökyy töistä niin vasemmalta kuin oikealta, edestä ja takaa. 

Johtuneeko se siitä, että valitut ovat pitkälti taidemaalareita. Jos jotain jäin kaipaamaan näyttelystä, niin artonurromaista pohdiskelevaa systeemipiirtämistä tai eevatiisalamaista viivavirtuoositeettiä. Mika Karhu oli itse mukana upealla Anatomy of Pain –sarjalla, jonka hän oli toteuttanut tussimaalaamisella. Huomio kiinnnittyi siihen, että nämä pienet työt olivat kehyksissä ja paspiksissa, joka sopi niille yllättävän hyvin. Mukana on vielä yksi suurempi hiilityö, joista Karhu tunnetaan , säämiskällä hangattua hiilipintaa cansonin rullapaperille, joita olen jossain yhteydessä sanonut maalauksiksi hiilellä.

Näyttely laajene Juha-Heikki Tihisen kuratoimalla taidehistoriallisella näkökulmalla, joka oli koottu eri taidemuseoiden kokoelmista; pieteetillä kasattu kokonaisuus , piirustuksia päällekkäin ja viiden sentin raolla mestareita vieri vieressä suuri tila täynnä. Kun aloin siihen syventyä, tajusin että en sitten ehdikään samalla seutulipulla takaisin Helsinkiin.

Kolmas saman teeman kokonaisuus on Vantaan taidemuseon kokoelmista koottu  pieneen vaihtuvien näyttelyiden tilaan. Kuraattorina museoamanuenssi Päivi Rainio. Yllätys oli melkoinen mennessäni tilaan, kun viisi omaa piirustusta vuodelta 1999 fläsähti päin näköä. Yhden piirrokseni nimi on Myöhemmin tajuttu moka, katsellessani sitä tuumin, että nytköhän tässä tajuan mikä se moka oli vuodelta 1999. Oma piirustus on hidas peili vanhoihin aivotuksiin, hieman pelottavakin. 
Ajatetellaanpa taiteilijoita, jotka näkevät yllättäen töitänsä 50 vuoden kuluttua, kun koko taiteen kenttä sekä koko maailma on muuttunut ihan toiseksi. Mienkä he sen kokevat. Kotiin palatessani alkoi tuo vuosikerta -99 kiinnostaa niin, että kaivoin esille nipun mitä sen aikaisista teoksista oli jäänyt jäljelle. 

Toivoisi että Vantaan taidemuseo saisi näyttelystään arvoisensa huomion ja paljon hatunnostoja, sillä harvinaisesta herkustahan tässä on kyse. Piirustusnäyttelyitä toivoisin lisää, vaikka onhan niitä juuri nyt (helmikuun lopulla) Helsingissä niin runsaasti kuin pato olisi murtunut. On Arto Nurro Forum Boxissa kolmiulotteisilla lyijynkynän harmailla teoksillaan, jotka ovat kiinnostavasti piirroksen ja veistoksen välitilassa. On Kiasmassa romanialainen Dan Perjovschi Irti kehyksistä -piirustusinstlaatiollaan. On Galleria Amassa Tuuli-Anna Viitanen herkillä piiroksillaan. Ja onpas vielä Sinebrychoffilla muuan Michelangelokin.