maanantai 9. toukokuuta 2011

Lätäköitä paperilla

Tussivesi valuu norona lattiakaivoon. Lattialla on papereita, joiden mustista lätäköistä heijastuu ikkunanäkymät. Hermoja on alkanut kiristämään, kun radioon on työn touhussa jäänyt jokin kaupallisista kanavista mölymusiikkeineen ja kaakattavine juontajapareineen. Ylen klassinen rauhoittaa. Kahvimuki kädessä on hyvä jäädä tutkiskelemaan aikaansaannoksia, tulisiko nyt parempi päivä? Eilen repeytyi iso paperi, kun märkä japaninpaperi ei kestä liikuttelua, siinä valui monen päivän työ hukkaan. Ehkä. Ainakin nuo repaleiset paperit vetävät mielenkiinnon uudelta tekemiseltä. Kohta lämpiääkin vesi liivatepohjaista liimaa varten, jolla saa palat yhteen. Puuttuvat osat tuovatkin työhön kaivattua tyhjää tilaa, repeytymät alkavat ilmaiseman asioita, joita olen jollain tasolla tavoitellut.



Montakohan metriä sitä tulee vedettyä viivaa päivässä? Kysymys ei liene relevantti, koska vain onnistuneilla töillä ja viivalla on merkitystä.Viivat ovat kuitenkin alkaneet sykkeröitymään vyyhteihin ja pyrkimään ulos  suorakaiteesta ja kaksiulotteisuudesta. Sienirihmastoon ei nyt tullutkaan hahmoa, eikä mitään muutakaan, en silti halua siirtyä abstraktiin, siksipä kollaasi saakin figuratiivisen osionsa toisesta työstä.

3 kommenttia:

  1. Jee! Mukavaa kurkistella tekemisiäsi pitkästä aikaa. Olen jo hieman odottanutkin.

    "Tussivesi valuu norona lattiakaivoon. Lattialla on papereita, joiden mustista lätäköistä heijastuu ikkunanäkymät. " --> Mielenkiintoista. Ovatko paperit lattialla suojaamassa vai tarkoituksenmukaisesti? Olisi hauskaa nähdä millaista jälkeä sattumanvaraisesti papereiden päällä leikkivä tussivesi tekee.

    Pakko kommentoida tuota radiotakin. Minä tykkäsin ennen aamuisin kuunnella Radio Aaltoa, mutta siitäkin on nyt tehty ylikaupallinen "värikästä kuunneltavaa", samoja kappaleita pyörittävä sekamelska. Why,oh why....

    "...vain onnistuneilla töillä ja viivalla on merkitystä" --> Uskallan väittää vastaan. Pilalle menneilläkin töillä on merkitystä, opettavat paljon, joskus liikaakin.

    "en silti halua siirtyä abstraktiin" --> Mikä pitää sinut figuratiivisessa esitystavassa?

    VastaaPoista
  2. Hietzu, Pöydältä tulee monesti kannettua tussityö lattiakaivon viereen, siinä on sopiva kallistus jos vaikka isommalla vesimäärällä lotraa. Sattumavaraisuutta täytyy jotenkin pystyä hallitsemaan,ainakin suurempia suuntia.
    Onnistuminen on niin suhteellista.
    Figuratiivisuudessa kiinostaa ihmisen elämään liittyvä kerronta.

    VastaaPoista
  3. Hei! Sinulla on töitä Galleria 12:ssa heinäkuussa! Pitääpä mennä katsomaan. Samalla näkee toisen entisen opettajan, Tuula Haran, teoksia. Mielenkiintoista... :)

    VastaaPoista