Siipi maassa, 2009, hiili ja kuivaliitu
Tulee ihmeteltyä itsekin, että mikä se panee joskus lisäämän mustavalkoiseen piirustukseen jotain väriä, vaikka ihan pienenkin läikän, eikä tule pysyttyä niukkuudessan ehdottomassa mustavalkoisessa skaalassa. Yksi syy lie piirustuksen lähtökohtaisessa värittömydessä, joka antaa oivallisen näkyvyyden pienellekin värimäärälle pienellä alueella, minkä tehokkuutta maalarit voivat vain kadehtia. Tuohon houkutukseen tulee silloin tällöin langettua, ehkäpä juuri silloin kun työ ei tunnu ihan parhaalta.
Mummo, 1998 , lyijykynä, kuivaliitu (jota on pyyhitty pois)
Uuden syvyystason siinä saa vaivattomasti, väri tuntu kuin päälle laitetulta, leimaavalta tai merkitsevältä, toisesta maailmasta peräisin olevalta. Merkityksien aikaan saamiseen tuollaiset väriläikät ovat tehokkaita, jopa liiankin kanssa.
Kysymys on myös tehosteesta, jonka varaan ei piirtämisessä kannata laskea kovinkaan paljon, koska piirtäminen on kauneimmillaan juuri niukkuudessaan ja askeettisuudessaan.
Eihän värejä ole olemassa kuin elävien olentojen aivoissa, joissa silmien väritapit mittaavat valon aallonpituuksia muuntaen ne väreiksi. Mustavalkoisuus on ikään kuin enemmän totta. Tässä mustassa hiilipölyisessä maailmassa kun työskentelee, tulee kaipaus väriin. Niin tulee tehtyä ratkaisuja, joiden tarkoitus näyttäisi olevan terapeuttinen, "Aah keltaista!!!"- mielentilalla.
Väriläiskät luulin jo jättäneeni taakseni, kun huomasin niiden kuitenkin tulleen takaisin, tosin harvoihin töihin, eikä niihin parhaina pitämiini. Johtuneeko koko ilmiö siitä, että maalaaminen on jäänyt parin viime vuoden aikana kokonaan pois.
Kanna minut tunturiin, 2009, tussi, hiili ja kuivaliitu
Käytän väriviivoissa tai läiskissä kuivaliitua, koska se on ensinnäkin himmeän kiiltonsa kanssa lähellä hiiltä. Toiseksi, jos väri osoittautuu täydeksi mokaksi voi sitä yrittää laimentaa hiilikumilla. Eihän mustavalkoisuuttakaan saa ehdottomaksi, koska jo paperikin on sävyllinen ja se musta on harvoin musta.
Myöhemmin tajuttu moka, 2008, lyijykynä hiili ja kuivaliitu
Moment, 2008, hiili, gesso ja kuivaliitu
Punainen vaate, 2004, hiili ja kuivaliitu