 |
| Pilalle mennyt työ. Tämmöisenään tätä ei enää ole, olkoonpa tämä työn nimi sitten vaikka Pässinpökkimät |
Pilalle meni piirros, ei voi mitään - enää. Menetettyä ei
saa takaisin, jäljellä on vain menetyksestä muistuttamassa valokuva, josta näkee, että
ihan kelpo työhän se olisi ollut. Onnistumisen tunnetta ei vain koskaan tullut.
Hieno peli vaikka ei soinutkaan. Onnistumisen tunne palkitsee puurtamisen, vaikka
seuraava päivä kertookin yleensä totuuden.
Joskus työ tulee vaivattomasti ja nopeasti, syntyy onnellisten
tähtien alla. Joku työ on taas yritysten ja uuvuttavien päällekkäisyyksien
työstämisen kamppailu, jossa jokin kiehtoo sitä jatkamaan, mutta kokonaisuus ei
vain toimi ei sitten millään. Menetetyssä työssä ei ollut kysymys tästä
prosessista, vaan kaikki meni hyvin alusta alkaen, mutta tarpeettomassa
jatkamisessa kaikki hieno teoksessa pakeni kuin mittarin elohopea paukkupakkasessa
näkymättömiin.
Aloitin maalauksen opiskelun Osmo Monton maalausryhmässä 80-luvulla
Iisalmessa. Erään työni aiheena oli poika
ja aasi. Teos sai suurta ihailua sekä opettajalta että muilta opiskelijoilta.
Kysymys ei kylläkään ollut taidosta vaan
tuurista. Monton mielestä teos oli sopiva kurssin kevätnäyttelyyn, ja: ”elä vain enää mene jatkamaan sitä”, sanoi
Monto. Aasiakin kehuttiin hyvin maalattuna lehmänä.
Mietin, miksihän se aasi näyttää lehmältä. Aasin kuvia
katsellessani tulin siihen tulokseen että aasilla on pitempi pää. Seuraavalla
kerralla aloin päätä korjailemaan ja arvaanhan se miten siinä kävi, kaikki
herkkyys maalauksesta hulahti pois aasin esittävyyden kustannukselta. Myöhemmin
sain jonkun asetelman onnistumaan. Tämän teoksen Monto ottikin huostaansa ja
sanoi, että tämän saat vasta kevätnäyttelyn jälkeen ettet vain ala taas
aasinpäitä jatkamaan.
Aasinpäätä on silloin tällöin tullut jatkettua , mutta
onneksi harvemmin .
