Marras

Lätäköitä paperilla, työn lumo muuttui kun tussi kuivui

Marras on kuin hiiltä ja tussia märälle paperille, jossa vesi tiivistyy pisaroiksi tyhjyyttä kohden haroittaviin oksiin harakalla tai ilman, se on piirtäjän kuu hillityin värein. Miten kauan pitää elää ennen kuin marraskuun kauneuden tajuaa?


Pyöräilen sumussa ja  aamupäivän pilvihämärässä  kuin suuressa piirustuksessa työhuoneelle, jossa rapsautan  putkivalot päälle huomatakseni niiden räikeyden rikkovan lumouksen, siksi sammutankin ne heti. Himmeässä luonnonvalossa voi sentään tihrustaa puolivalmiita töitä kahvin tippuessa ja korahdellessa keittimessä. En kaipaa putkivalohoitoa, vaikka jossain vaiheessa ne kuitenkin on sytytettävä, kun alkaa töihin, siis fyysisessä mielessä. Aiheen valitsen nyt ihan muusta kuin marraskuusta, tai saahan se olla näyttämönä valosta pimeään  kahden ihmisen  vuorovaikutteisessa  toiminnassa.




Marraskuuta ei tarvitse piirtää, niistä vaan tulee sellaista riisuttua elämää.

Päivän mietelauseesta

Matomies marras

Taakseen katsomatta

Unessa  kontattu  marraskuu

G 12 Kuopio

Pentti Meklin  ajavaisnäyttelyssä. Kuva Sari Hakala

Kauniina elokuun iltana on G12-galleria täynnä ihmisiä ja parveilee heitä myös ulkona shampanjalasit kädessään ja suut messingillä. Kirkkopuistoon ja kauas Minna Canthin kadulle hohkaa ikkunasta keltaista valoaan Pentti Meklinin iso maalaus. On uuden G12 tilan avajaiset Vitriininä tunnetussa talossa Kirkkopuiston laitamilla.

On myös juhlahetki kuopiolaiselle kuvataiteelle, sillä kaupunkiin on saatu hieno galleria. On valoa, tilaa, raikkautta.  Tuoreen maalin hajun erottaa niin seinistä kuin niillä riippuvista maalauksistakin. Väkijoukko on  saanut sisällä lämpötilan nousemaan, jonne yritän  puskea kun juhlapuheet on puhuttu. Meklinin seinänkokoset maalaukset kutsuvat.

Galleristi Anni Koskista oli mukava onnitella ja toivottaa menestystä ja hienoja näyttelyjä. Olisipa hän siinä tilanteessa voinut vaikka tuulettaa lattialla kädet V-asennossa, kuin  lisäajalla ratkaisevan maalin tehnyt pelaaja.

Tila hengittää keskeisellä paikalla taidetta ja valoa kaupunkiin, joka on suorassa vuorovaikutuksessa ihmisiin. Vertailuna vaikka kammiomainen Kuopion taidemuseo pankin synkässä kivijalassa, joka ei kutsu eikä houkuta spottivalomaailmaansa, ainakaan kaupunkilaisten olohuoneena.

http://www.galleria12.fi/

Sami Korkiakoski  ja Ville Laaksosen näyttely oli lokakuun alkupuolella

Susanne Gottberg 18.10-6.11

ILLUMInations

MUISTIINPANOJA VENETSIAN BIENNALESTA 2011

 

 Kanavan rantaan rakennettu  kuvitteellinen pesupaikka Taivanin paviljongin
yhteydessä tarjosi kauneinta Illumia Venetsian Biennalessa

 

Valaistus ja kansallisuus, hmm? Kävelen Giardiinin pääsalia kohden, jota viitoittavat sekavasti kallistuneet lipputangot ja pääsalin seinään on noin kahdeksan metriä korkeilla kirjaimilla kirjoitettu vapaasti sinisellä: ILLUMInations. Iso okranvärinen panssarivaunu aukiolla ylösalaisin ei hätkäytä, ajattelen että helppoa mutta kallista.

Giardiinin pääsali
Flyn Foulkes

Sukellan ensimmäiseen tielleni osuvaan paviljonkiin. Sen labyrinttimäinen tila on täynnä ahtaita sokkeloita, terävillä lasinystyröillä peitettyjä kulutustavaroita, ilmastoteipillä vuorattuja autonrenkaita, lasi tuntuu viiltävän myös verkkokalvoa kun vastaan alkaa tulla valokuvia ja videoita väkivaltaisesti kuolleiden ruumiista, kuin riistokapitalismin uhreina. Tästä skitsofrenisesta tunnelista, päätä vinoon vetäviä tavaroita puskevasta koneesta ei löydä ulos, ei sitten millään ja viimein ovelle päästyäni huomaan, että teos on Sveitsin Thomas Hirschhornin Crystal of recitance.

Ulkona odottaa hätkähdyttävä ääni, joka on äsken näkemäni tankin telaketjujen aikaansaama. Telaketjut pyörivät nyt rautaisella metelillä ulkokahvilan vieressä. Tuollaisella äänellä eikä niinkään ammutuilla kranaateilla on hallittu psykologisesti kaupunkitiloja, vaikkapa nyt Prahassa 1968. Kaiken kruunaa juoksija joka käyttää telaketjua juoksumattonaan, kuin julistaen: Älä pelkää tankkeja.

Älä pelkää tankkeja

Muutaman valjun paviljongin jälkeen pahaa aavistamatta (tai pareminkin hyvää) menin Saksan Fluxus oratorioon, biennalen todelliseen luksukseen, joka pauhaa kirkkotilassa omaa saarnaansa valokuvin, maalauksin ja kaitafilmimäisin videoin hävityksestä, sorrosta ja tuskasta peilaten kansakunnan viime vuosisadan historiaa.

Kansakuntien kipupisteet ja glitter ovat sulassa sovussa, kun Fluxuksesta siirtyy viereiseen Korean paviljongin kiiltävään posliiniseen maailmaan ja maalattuun kukkaloistoon. Peileistä heijastuu toinen peili pakenevana pötkönä, johon vielä videolla ammuttu luoti toistaa ulottuvuuksia. Jopas on temppu keksitty.

Korean korea Pieta
 

Peileillä on myös saatu aikaan sitä seuraavaan Japanin paviljongin Tabaimon Teleco-soupiin näyttävyyttä. Tuloksena on upea animaatio kaupungista ja vedestä, joka vyöryy myös päälle, sieltä en meinannut saada tytärtäni pois, kuten en myöskään kaupungilla olleesta mangamaisesta Future pass -näyttelystä.

Japanin Teleco-soup

Capuccinon ja paninin jälkeen on palattava fiilistelemään johonkin herkkään teokseen, Tsekin paviljongin Dominick Langin teos on yksi lajinsa kiinnostavimmista: sosialistista realismia kantavan tsekkoslovakialaisen isän ja nykyisen tsekkipojan vuoropuhelu. Kiinnostavuuden luo kahden eri aikakauden herkkä lomiutuminen toisiinsa, isä Jiri Langin veistokset ja menneisyyden työhuone pojan käsittelyssä.

Tilaan on saatu jotain koskettavaa, lämpöä, muistoja ja ymmärrystä. Isän työhuone Venetsian biennaleen jo ajatuksena lumoaa valona kansallisuudessa. Kummasti taiteessa sellainen, joka ei välttämättä pyrikään hätkäyttämään vaan toimii hiljaisella olemuksellaan, antaakin ajatuksia ja kosketuspintaa syvempään kokemiseen. Kuinkahan moni kävijä sulki silmänsä ohikävellessään ajatellen, että tällaistako sitä vielä siellä  tehdään.

Jiri Langin veistos ehkäpä 70-luvulta Dominick-pojan käsittelyssä

Tsekkiä tämäkin

Serbian paviljonkissa olisi katsottavaa pitemmäksikin aikaa

         Askel veisi jo muualle, kun katse kohtaa satunnaisen ihmisen Brasilian
Artur Barrion teoksen ääressä.

            Teosten lisäksi on mukavaa katsella myös muita ihmisiä ja sitä,
miten he ottavat teokset vastaan.

Arsenalessa  This not a game - teksti seinässä aloittaa Italian parjatun osaston, josta minä taas tykkäsin kovastikin. Parinkymmen italialaisen nykytaiteilijan teokset tarjoavat mielenkiintoisen läpileikkauksen siitä, mitä Italiassa nyt kentällä tehdään. Paviljongin ripustus oli myöskin ennennäkemättömän hauska, muttei runsaudessaan sopine taiteeseen kuolemanvakavasti suhtautuville. Italian osuus päättyi mafiaa käsittelevään historiikkiin verisine kuvineen ja valaistuksineen.

Maalaus Italian paviljongissa

Italian näyttelyripustus oli kiinnostava

Neljän-viiden päivän kiertäminen Giardinissa, Arsenalessa ja kaupungilla kartan kanssa käy henkisen ja fyysisen puutumisen rajatiloilla. Odotuksena, tarjoaako seuraava tila tai paviljonki suurta elämystä, vastaanottokyky alkaa pettää, kun koko kaupunki on niin visualinen ja monet näyttelytilat upeita jo ilman teoksiakin.


Myös silloinkin, kun ei ole menossa mihinkään vaan vaikka etsimään ruokakauppaa, joku teoskokonaisuus putkahtaa vastaan. Niin kävi, kun ensin ostin tuoreita vihanneksia kanavan rannalta vihannes- ja hedelmänmyyntiveneestä. Selän takaa löytyi Bangladeshin paviljonki, jossa oli hieno sikainstallaatio, kuin hukkuvia possuja rautahäkeissä. Niiden hiljainen ääni seurasi pään sisällä pitkälle kanavanrantaa kävellessäni.

Ääni ja viiva

                                       Yksityiskohtia Galleria Amassa olevista piirustuksista

Ääni ja viiva

Galleria Amassa Helsingissä Taiteiden yönä 26.8. klo 20-21  (Rikhardinkatu 1)

Laulaja Pia Skibdahl luo äänellään viivapiirustuksiin vuorovaikutteisen teoksen.

Millainen punos syntyy äänestä ja viivasta? Miten teosten aika ja tila koetaan kun niihin lisätään ihmisääni,  jonka lähtökohtana on piirustusten luoma tunnetila?


Olen paikalla Galleria Amassa esittelemässä näyttelyäni osana taiteiden yön ohjelmaa klo 18.30 ja 19.30 (esittelyt noin 20-30 min.)

Pia Skibdahlin sivut:
http://www.viriditas.fi/

"Hoitavan laulun pioneeri, laulajatar ja äänipedagogi Pia Skibdahl tunnetaan erityisesti Hildegard von Bingen -tulkinnoista sekä uraauurtavasta työstä meditatiivisen laulun parissa." (Ylen Klassinen)

 http://yle.fi/musiikki/klassinen/juttuarkisto/pia_skibdahl_on_hoitavan_laulun_pioneeri_31313.html

Ama, deus ja ferdinand

Näyttely Galleria AMAssa 6-28.8.
kuva Jouko Vatanen

Yhteisymmärrys, 2011

Nyt se sitten on valmis ja avajaisetkin on pidetty, siis näyttely Galleria Amassa Helsingissä. Kaikki sujui mukavasti. Avajaisissakin kävi paljon väkeä. Haasteellisimmaksi osoittautui yllättäen teosten nimeäminen. Miten vaikea onkaan antaa piirustuksille nimiä, juuri kun on saanut ne gallerian seinille lukuisten kokeiluiden jälkeen. Galleristi tulee ihan yllättäen kynän ja paperin kanssa ja alkaa tehdä näyttelylistaa, eikä aikaa ei ole tuhlattavaksi asti, listat pitäisi saada hintoineen avajaisiin viimeistään. 

Silloin iskee tyhjyyden tunne, aivot ovat off -asennossa eikä nimiä tule. Monella työllä on jo nimi. Se on tullut jo tekovaiheessa. Niistä on helppo aloittaa listantekoa, mutta minun tapauksessani kolmanneksessa töistä ovat nimet olleet tuloksettomasti hautumassa. Juuri nuo työt ovat jotenkin alitajunnan ohjaamia, eikä niihin saa minkäänlaista verbaalia yhteyttä, ei ainakaan näyttelyripustuksen haasteellisessa ilmapiirissä.

Kotimatkalla Helsingistä Kuopioon alkaakin sitten jälkisytytyksellä nimet putkahdella. Kasvis-, ihmis- ja hyönteisaiheinen iso piirustus sai nimen Sipulisilmät näyttelylistaan. Ne kasvikset olisi nimestä pitänyt karistaa liian ilmeisinä ja laittaa nimeksi moniselitteisempi Veivareita ja korentoja. (Tällä nimellä teos saakin jatkaa elämäänsä toisaalla.)

Bai Bai,  2011, 40 x 21 cm

Keskustelu, 2011, 40 x 50 cm

Lamsus,  2011, tussi

Sipuli silmät (Veivareita ja korentoja), 2011

Ferdinandin talipallot , 2011, 250 x 150 cm

Haihattelua

Piilopaikka 2011 Haihatus

Haihatus -näyttelyn salliva ilmapiiri on nautinto myös osallistujalle. Kiireinen kesä ei ollut esteenä, kun näyttelyyn pyydettiin mukaan. Uusiin ihmisiin ja paikkoihin tutustuminen on aina mukavaa, varsinkin Haihatuksessa. Pitkästä aikaa tein vaijereihin ripustettavan piirustusinstallaation. Piirustukset suhteessa tilaan on se varsinainen juttu.Vintillä käydessäni ihastuin heti yhteen loukkoon, vaikka näyttelyn järjestäjät Merja Metsänen ja Raimo Auvinen olivat varanneet valoisan huoneen alakerrasta. Ripustusta tein kahteen otteeseen, koska sekä tila että idea muuttuivat, ja piirustukset, jotka ensimmäisellä kertaa toin mukanani eivät aivan uuteen ideaan sopineet. Toisella kertaa avajaisten alla ripustaminen sai loppusilauksen. Ripustuksessa on mukana muutamia kymmenen vuotta vanhoja piirustuksia uusien seassa, samalla teemalla.

Haihatuksen pihalla on myös jurtta

Haihatuksen sivut

Ossibussin sivut (jurtta)

Ars Jyrkkä

Pelastajakoira pelastaa tänä kesänä Jyrkkäkoskella

Ars Jyrkkä. Jussi Auliksen, Seppo Kääriäisen, Jukka Mularin, Leena Tikkasen ja Arto Väisäsen taidenäyttely Jyrkkäkosken ruukilla Sonkajärvellä 1.6.-4.9.2011.

Jyrkän ruukki on avoinna kesällä 15.5.-11.09.2011 ma-pe klo 9-19, la klo 10-20, su klo 11-18.
Jyrkäntie 1930, Sonkajärvi. Ruukintupa puh. 0440-743 000 tai 050-557 4634

Lätäköitä paperilla

Tussivesi valuu norona lattiakaivoon. Lattialla on papereita, joiden mustista lätäköistä heijastuu ikkunanäkymät. Hermoja on alkanut kiristämään, kun radioon on työn touhussa jäänyt jokin kaupallisista kanavista mölymusiikkeineen ja kaakattavine juontajapareineen. Ylen klassinen rauhoittaa. Kahvimuki kädessä on hyvä jäädä tutkiskelemaan aikaansaannoksia, tulisiko nyt parempi päivä? Eilen repeytyi iso paperi, kun märkä japaninpaperi ei kestä liikuttelua, siinä valui monen päivän työ hukkaan. Ehkä. Ainakin nuo repaleiset paperit vetävät mielenkiinnon uudelta tekemiseltä. Kohta lämpiääkin vesi liivatepohjaista liimaa varten, jolla saa palat yhteen. Puuttuvat osat tuovatkin työhön kaivattua tyhjää tilaa, repeytymät alkavat ilmaiseman asioita, joita olen jollain tasolla tavoitellut.

Montakohan metriä sitä tulee vedettyä viivaa päivässä? Kysymys ei liene relevantti, koska vain onnistuneilla töillä ja viivalla on merkitystä.Viivat ovat kuitenkin alkaneet sykkeröitymään vyyhteihin ja pyrkimään ulos  suorakaiteesta ja kaksiulotteisuudesta. Sienirihmastoon ei nyt tullutkaan hahmoa, eikä mitään muutakaan, en silti halua siirtyä abstraktiin, siksipä kollaasi saakin figuratiivisen osionsa toisesta työstä.

Ferdinand

Mustarastas, 2010

Siipi, 2011

Viestintuoja, 2009 (osa)

Ferdinand, kollaasi , 2008

Kuollut punatulkku muovisankossa

Samassa veneessä, 2010

Joskus tuleee piirrettyä lintuaiheinen teos. Ei siis mitään tarkkoja ja hienoja kuvia tyyliin von Wright, jonka linnut takertuvat jähmettyneinä jaloistaan oksaansa  kuin kukat alistettuna biologiseen tarkkailuun.
Lintulauta on lohdun alttari.
Lohtua liikkeen ja rytmin tarkkailussa, irtautumista omista maallisista murheista ja kiireistä katsellessa  nopeita lentopyrähdyksiä, joita ei oikein ehdi  tajuta. Hetkessä nuo kaiken symbolit ovatkin lentäneet tiehensä.
Nythän tosin onkin jo pönttöaika lintujen suhteen, saisipa tehtyä jokaiselle täällä lentelevälle lajille omansa. Oviaukot kahden millin välein.

Kurjasava koe