Työ on vielä vaiheessa. Tällaiset umpimustat teokset ovat vaikeita valokuvattavia, koska ympäröivä valo heijastuu piirustuksen pinnoista ja vaalentaa. Tämä on otettu pari aukkoa suuremmalla, joka taas hävittää yksityiskohtia ja kun hiilen materiaalisuus puuttuu, niin työ näyttää tukkoisemmalta.
Viestintuoja, 2010, 180 x 260 cm, hiili ja gesso kankaalle.
Iso työ, jossa on paljon pientä viivastoa, joka ei valokuvassa toistu. Valokuvan hävikki pilaa kuvaa.
Hei hei kato, 2009, 18o x 70 cm, hiili, gesso ja kirjonta kankaalle.
Minne hävisi hiilen samettisuus?
Tein portfoliota, sellaistahan olisi hyvä vilauttaa tarvittaessa, varsinkin, jos se olisi hyvä. Saa jokainen arvata, mitä mieltä olen tuostakin kuvataiteilijoille langetetusta vitsauksesta. Monesti näkee hienoja portfolioita taiteellisine ulkoasuineen, mutta sitä taiteellista osaamista ei kuitenkaan ole enää riittänyt töihin, joita kansiossa esitellään, vaan puolivillaisten huovutusten ja muunlaisten tussutusten kiiltävät kuvat on saaneet ikonostaasinsa portfoliossa.
Haluaisin portfolistani kansion valokuvia, jotka pyrkisivät mahdollisimman hyvin kuvaamaan piirtämistäni. Valokuviahan olen nyt digiaikana paljon tekemistäni töistä näpsinyt, keskeneräisistä töistä aina näyttelykuviin. Itse asiassa sitä on niin paljon, että hankalaa on löytää tiettyä kuvaa tiedostoista.
Täytyy myöntää, että paljon on tullut kaikenlaisilla kuvantuhrakkeilla pilattua hakemuksia ja kutsukortteja. Harmittaa, jos joku on arvioinut tekemisiäni pelkkien kuvien perusteella. Ammattiosaamistahan pitäisi olla, että saa teoksistaan kunnon kuvat, ja voisi itse edes nähdä mikä kuva teoksesta on hyvä. Ja jos ei saa tehtyä hyviä kuvia, voi kääntyä ammattivalokuvaajan puoleen. Piirustus ei anna valokuvaajalle mitään anteeksi. Kuvankäsittelyllä pelastaa aika paljon, mutta jos lähtökohta on tuhru, niin ei onnistu kuvankäsittelykään ja työaikaa menee.
Sitä olen ihmetellyt, että vaikka kuva onkin ok, niin se on vain kalpea varjo alkuperäisestä, samankin kokoisesta piirustuksesta. Syy siihen voi olla hiilen pehmeys, joka ei valokuvapaperiin tartu. Mutta sehän olisi meidän hiilostajien onni. Hiili on samettia ja valokuva mitä lie muovia . Saavat vielä canoneitaan kehitellä, että tulostimesta lykkää hiilipintaa. Tussitöistä saa lähemmäksi alkuperäisen oloisia kuvia, mutta tussihan onkin paperilla hiileen verrattuna nahkaisempi, ainakin minun käsissäni. Paperistahan kyllä paljon riippuu. Siis hiilipöly täyttäköön työhuoneeni nurkat ja naamassa olkoon mustia läikkiä. Pitää hankkia tuhkaimuri, tavallinen imuri nostaa vain ikävästi hiilipölyn ilmaan. Imuri on myös hyvä, jos haluaa poistaa piirustuksesta hiiltä eli vaalentaa, jos pohja on kartonkia tai muuta vahvaa materiaalia.
Isku tajuntaan, 2001, 48 x 64cm, hiili, lyijykynä, kuivaliitu. Piirustus on ollut kuvaushetkellä vasen reuna ikkunaa kohti, niin että vasen puoli on sinertävämpi. Suhteellisen hankala saada tasainen paperin alkuperäinen sävy kuvankäsittelyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti