Väripiirustusharjoitelma 250x 90cm (vaiheessa) |
Kunpa vain voisi keskittyä piirtämiseen koko päiviensä kulun, mutta kaikenlaisten maallisten asioiden hoitaminen meinaa viedä kaiken mahdollisen käytettävissä olevan ajan näyttöapurahakaavakkeen täyttämisineen ja siitä seuraavine tulostusmusteen perässä juoksemisineen. Jos työhuoneelle ehtii, niin paras valo on jo ohi. Värikasettia ei ollut, mutta purettavassa kuormassa kuulemma ehkä olisi. Kaikki tuntuu unelta, jossa pitäisi toimia nopeasti, mutta aika ja tila ovat kuin joustavassa liimassa josta ei pääse mihinkään.
Se oli joku näistä melko puustistopi-keittiömyymälöistä, josta löysin itseni odottelemasta magentaa vetolaatikoita lumsutellen. Tuntui kuin olisin ollut väärässä paikassa tai ruumiissa. Muoviin puristetut lastulevyrakenteet veivät hapen aivoista, ihan kuin ilma olisi ollut ohuempaa tai se oli paennut hintoihin. Ohimoita alkoi jo puristamaan, kun myyjän mieliksi olisi pitänyt vielä ihastella ovimallien hämmästyttävän laajaa kavalkadia. Asiakkaina oli myös pariskunta joka suhtautui rituaaliin asiaankuuluvalla hartaudella ja he loivat hyväksyviä nyökkäyksiä sopivan epäsymmetriseen tahtiin kohden taskulaskinta näpyttävää myyjää. Anaerobinen tila aivoissa sai minut ryntäämään työhuoneelle.
Työhuone kylpi talven matalan valon auringossa, sellaisessa, joka tulee silmäpohjien kautta
aivoihin ja siitä virraten kaikkialle kehoon, sormiin, jotka hamuaisivat
jo liitua, mutta kuitenkin pitäisi vielä malttaa. D-vitamiinia viistosta juuri horisontin yläpuolelta.
Edellisten päivien väriviivakokeilu lyö ensin vasten kasvoja. Sitten
näyttäisi jo toimivankin, mutta ei nyt kuitenkaan ihan.
Piirustuksen ja maalauksen rajapinta on vähähappista aluetta sekin. Kun tulee enemmän, pitää karsia ja on mentävä realismin ikeen alitajuisista valjaista läpi.
Laitan värikokeilun syrjään ja otan hiilityöt esille. Katson kaapin takaa kurkistavaa värikokeilua, se vie huomioni. Voi saamattomuuden turhaa päivää, sellaista joka vie voimat ja tuo kiukun. Kaapin takaa yhä irvistää kutsuvasti tuo värityö. Se pitää viedä pois työhuoneelta häiritsemästä. Ajatuksissa se kuitenkin viekotteli yhä syvemmälle houkutuksiinsa. Se oli haettava takaisin.
Laitan värikokeilun syrjään ja otan hiilityöt esille. Katson kaapin takaa kurkistavaa värikokeilua, se vie huomioni. Voi saamattomuuden turhaa päivää, sellaista joka vie voimat ja tuo kiukun. Kaapin takaa yhä irvistää kutsuvasti tuo värityö. Se pitää viedä pois työhuoneelta häiritsemästä. Ajatuksissa se kuitenkin viekotteli yhä syvemmälle houkutuksiinsa. Se oli haettava takaisin.
Hei! Vaikuttaako valon lisääntyminen ja kevään hiipiminen työskentelyysi ja maailmaasi kun värit ovat tulleet rohkeammin kuvioihin? Sinusta paljastuu jälleen uusia puolia.
VastaaPoistaTeetkö muuten vain yhtä työtä kerralla vai kulkeeko mukana monta työtä yhtä aikaa?
Nyt on iso ikkuna pohjoiseen, en enää voisi kuvitella työskenteleväni kellarissa. Montaa työtä tietenkin, keskeneräisiä töitä nurkat täynnä.
Poista