Taide on vähemmän kuin 1/2

Baide 

Taide on ansiokas suomalaista ja osin kansainvälistäkin kuvataidetta harkitun coolisti peilaava lehti. Lehden kantava voima on ainakin taloudellisesti rivitaiteilijat, joihin harvemmin on käytetty palstatilaa tai kuvia. Tämän suhteen ei ole muutoksia luvassa, eikä se ole tarpeenkaan. Ehkäpä osa artikkeleistakin liippaa tätä kivijalkaa hieman hilserajan ilmavammalta puolen,  siksipä toivoisikin, että jutut palvelisivat enemmän koko kenttää taiteellisesta tasosta tinkimättä.

Olen lukenut Taidetta (no, lukenut ja lukenut...) kohta 30 vuotta. Tältä ajalta on jäänyt kunnolla mieleen vain yksi kirjoitus: Rosa Liksomin osin fiktiivinen kertomus Kalervo Palsasta numerosta 6/86 ”Veljeni pohjoisesta kylästä”. Vähitellen tässä alkaa uskoa, ettei toista vastaavaa äjäystä tekevää taidekirjoitusta tulekaan.

Kuvataiteilijalla on teoksissaan yllättävän usein jotain jekkua ja kujetta. Sitä samaa toivoisin näkeväni edes joskus myös kuvataidekirjoituksissa. Pakkoruotsimaisen taidejargonin ja pätemisen sijaan tarvittaisiin hukassaolemista ja outoa oivaltamista, fiktiota, huumoria ja hulluutta. Kirjoituksia, jotka peittäisivät kohteensa kuin villalankavirkkaus poliisiauton. Uppoaisi kohteeseensa kuin näyttelyvieras maitokärrillä vedettävään silikonipilluun. Eikä ollenkaan olisi pahitteeksi, jos kaiken saisi vielä kiinnostavien kuvien kanssa. Silloin ei hävettäisi kun kannessa paistaa Taide. Ei se, että kuvataide on sen ominut. Eikä tarvitsisi tuntea myötähäpeää kirjoittajien kapulasta, lokeroinnista eikä muustakaan taiteen sterilisoinnista. Niin kauan kunnes joku älyäisi kirjoittaa taiteilijuuden varaan rakennetusta identiteetistä kylvöalustana kaikelle turhalle katkerudelle, hävetä voisi vain omaa vaatimatonta tekemistään.

Taiteen apostoli

Lokeroitu villi

Selailukappale